Mustaherukalla muistia ja muskeleita

Minä olen aina aivan innoissani, kun julkaistaan uusia tutkimustuloksia marjojen terveysvaikutuksista. Teisittekö, että Chichesterin yliopistossa uskotaan mustaherukan auttavan muun muassa polttamaan kolmanneksen enemmän rasvaa urheilusuorituksen aikana? Ja väitetään myös, että urheilijoilla, jotka popsivat uusiseelantilaista mustaherukkaa, eivät lihakset mene maitohapoille yhtä herkästi kuin ilman ihmemarjoja. Aikamoista.

Yle puolestaan uutisoi helmikuun alussa Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tutkimuksesta, jossa on löytynyt viitteitä siitä, että marjat ehkäisevät bakteeritulehduksia. Omien ja aiempien tutkimusten mukaan aivan yksiselitteisesti marjojen fenoliset yhdisteet näyttävät estävän bakteerien kiinnittymisen isäntäsoluun. Joihinkin bakteereihin voi vaikuttaa eri fenolinen yhdiste kuin toisiin. Bakteeri kiinnittyykin esimerkiksi proantosyanidiiniin, eikä pääse tarttumaan soluun. Näin bakteeri huuhtoutuukin kehosta pois, eikä infektiota tulekaan, dosentti Carina Tikkanen-Kaukanen kertoo Ylen jutussa. Karpalohan on ollut tunnettu "lääke" pissavaivoihin jo pitkään, mutta suomalaiset metsämarjat ilmeisesti auttavat myös pneumokokin aiheuttamiin tauteihin, kuten korvatulehduksiin. Jutussa arvellaan, että kaksi desiä päivässä marjoja antaa jo hyvät terveysvaikutukset ja uusista tutkimuksista voi poikia vientiä kotimaisille marjoille. Hyvä, hyvä!

Iltasanomatkin listasi 20 tärkeää syytä syödä marjoja. Marjoissa on enemmän vitamiineja ja fenoleja kuin hedelmissä. Listan mukaan marjat mm. parantavat vastustuskykyä, kohentavat mielialaa, nostavat hemoglobiinia, tasapainoittavat verensokeria ja hormonitoimintaa, ehkäisevät allergioita ja auttavat vatsavaivoihin. Mansikan sanotaan jopa antavan uutta virtaa sänkykamariin ja  mustaherukka vahvistaa hermoja ja parantaa muistia, poistaa nestettä ja alentaa verenpainetta. Sen öljy sisältää runsaasti hyviä rasvahappoja, joilla on edullisia vaikutuksia kolesteroliin ja psoriasikseen.

Aberdeenin yliopistossa taasen uskotaan, että mustaherukat voivat alentaa riskiä sairastua diabetekseen ja että marjojen antioksidantit vaikuttavat siihen, miten elimistö käyttää sokereita.

Taidanpa surauttaa taas välipalaksi smoothien ja elää ikuisesti. ;)


Kommentit

  1. Suomalaisille marjoille jälleen kerran hurraa huuto, ovat todellakin tärkeitä ruokavaliossamme!!! Ekaa kertaa luen ja kommentoin blogiasi, naapurini suositteli ja kiva niin! Tuon laskiaispostauksen kohdalla ajattelin, että sinun varmasti kannattaisi kirjoitella ja mainostaa kaikkia niitä herkkuja mitä tilasi marjoista teet, niin arki- kuin juhlapöytään. Täällä blogeissa kaikki hyvä ja herkku tarttuu niin kätevästi:))) Niin tarkoitin, että vaikka nutella-strösseli-herkku (niin, onhan se myös teollisesti tuotettua ja sisältää lisäaineita) on varmasti ainakin lapsille mieleen, niin äidit haluaa ehkä parhaat hillo-, hyytelö-, jäädyke- ym.ym. vinkit herkullisista marjoista. Niitä sinulla varmaan alkaa olla roppakaupalla, eli janoamme lisää marjaherkkuja, suoraan marjatilalla kokeiltua ja toteutettua:) Mukavaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Villis hyvästä kommentista! Marjat on pop! Ja koitan ottaa toiveesi huomioon ja paljastaa lisää marjaherkkujani täällä. Tosin meillä syödään enimmäkseen marjat marjoina puuron tai jogurtin kanssa ilman sen kummempia "reseptejä" ja noita smoothieita surauttelen harva se päivä, nekin yleensä hyvin simppelillä kaavalla. Mutta joo, heti tuli pari ideaa mieleen... Kiitos, Villis! I'll be back. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit