Banaani-maapähkinävoimuffinit mustaherukalla ja valkosuklaalla


Hih, näille muffineille kannattaisi varmaan keksiä lyhyempi nimi, mutta varmaan jo otsikosta voi arvata, että leipaisimme tänään melkoisen herkullisia jenkkityylin muffineja.

Sillä välin kun toiset olivat päiväunilla, iski minuun ja esikoispoikaani leipomisinspiraatio. Kollasimme kaapit ja tuumimme, mitä saisimme aikaan mustuneista banaaneista, jäisistä mustaherukoista, kaapin perälle unohtuneesta valkosuklaalevystä ja maapähkinävoista. Googlasin nopeasti parit banaanimuffinsireseptit ja sovelsin loput. Aineksista syntyi mielettömän makeita ja muhevia muffinseja. Näin teimme:

Banaani-maapähkinvoimuffinit mustaherukalla ja valkosuklaalla

7 dl luomu-erikoisvehnäjauhoja
3 dl intiaanisokeria
3 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
1 levy valkosuklaata pieninä paloina
2 dl jäisiä mustaherukoita (tai vaikka mustikoita)
125 g voita sulatettuna
4 tosi kypsää banaania
2 munaa
2 dl maapähkinävoita
2 dl maitoa

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Muussaa banaanit haarukalla. Sulata voi. Sekoita kaikki kuivat aineet kulhossa ja lisää joukkoon suklaapalat ja jäiset herukat. Lisää banaanisoseen sekaan voisula, kananmunat, maapähkinävoi ja maito. Yhdistä jauhoseokseen. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista keskitasolla noin 30 minuuttia. Valmistaudu hurmaavaan makunautintoon ja keitä kyytipojaksi vahvaa kahvia.


Kommentit

Suositut tekstit