Lumitöitä ja japanilaista siivousta

Blogissa on ollut hiljaista, mutta muuten ei. Tässäpä teillekin muutamia tunnelmia kuluneen viikon varrelta.


Lumitöitä on huhkittu urakalla mökkilöillä. Tykkään lumitöistä. Silloin kun meillä oli vähän pienempi piha, meille tuli joskus riitaa miekkosen kanssa, kumpi saa mennä kolaamaan. No, enää ei tarvitse tapella. Miehet auraa ja linkoaa traktorilla tai semmoisella käsintyönnettävällä lingolla ja naiset lapioi ja kolaa selkä märkänä. ;) Lumitöissä tavoittaa flow'n melko helposti ja tuntuu hyvältä saada jotain näkyvää aikaiseksi. Silläkin uhalla, että seuraavana yönä sataa taas uutta lunta.


Lähestyvä kevät sisälläni alkaa mitä ilmeisimmin oirehtia. Tekee mieli siivota ja järjestellä ja heittää hiiteen kaikki turha roina. Lainasin kirjastosta japanilaisen Marie Kondon järjestelykirjan Konmarin, josta kohistiin viime vuonna naistenlehdissä ja blogeissa. Sen inspiroimana olen käynyt komeroita ja kaappeja läpi, järjestelly kamppeet teemoittain, viikannut vaatteet uudella tyylillä ja pistänyt menemään pussikaupalla vaatteita kierrätykseen. 

Keskimmäisen pojan kanssa innostuimme penkomaan yksitellen kaikki lelulaatikot läpi ja lajittelemaan ne uuteen uskoon. Nyt on ainakin hetken lastenhuoneetkin kuosissa. Ylihuomenna kaikki on varmasti taas entisellään, mutta ainakin tänä iltana ovat oktonautit ja pikkuautot omissa laatikoissaan.


Vintin kylmällä puolella odottaa vielä melkoinen työmaa. Se on viime kevään muuttojen jäljiltä hujan hajan enkä oikein tiedä, mitä kaikkea siellä edes on. Talon entisten asukkaiden tavaroita, omia sekalaisia roinia ja ties mitä. Japanilainen siivouskirjailija Marie Kondo ei selvästikään ole asunut vanhassa maalaistalossa (saati kolmen pikkupojan kanssa..!). Mitä tehdään isoisoisän turkiksille? Omille teiniangstipäiväkirjoille? Entä hääpuvulle tai neljälle kukkapöydälle? Jonkinlainen velvollisuus on hillota historiaa, mutta ihan kaikkea ei mielestäni tarvitse säästää. Vaan missä menee raja? Se onkin vaikeampi juttu. Äitini on tehnyt valtavan urakan perustaessaan aittaan kotimuseon talon vanhoista tavaroista. Sen hienompaa tapaa pistää talteen suvun historiaa ja esineistöä ei olekaan. No, jospa jatkan lajittelulinjalla ja heitän pois vain selvästi turhat tavarat ainakin nyt aluksi.


Laskiaista vietettiin tietenkin pulkkamäessä. Tai ei me kyllä pulkalla laskettu vaan traktorinrenkaan sisäkumilla, Stigan patjalla ja rattikelkoilla. Hernekeittoa poristelin, mutta huono äiti ei tänäkään vuonna leiponut lapsilleen laskiaispullia (eikä runebergintorttuja). Morkkiksissani päätin leipaista pikaisen laskiaiskakun, jonka keksin rokkaa hämmentäesseni. Paistoin kääretorttupohjan pellillä ja leikkasin sen kahteen osaan. Väliin täytteeksi Nutellaa, banaaniviipaleita ja kermavaahtoa. Päälle kermaa ja strösseleitä. Ehkä tästä laskiaiskakusta tuleekin meidän oma traditio, niin hyvää se oli. Ja oli paljon nopsempi kuin pullanleipominen, joka tuntuu aina niin monivaiheiselta ja sotkuiselta, eikä hiivaakaan ole koskaan valmiina.
 

Uusi viikko alkaa ja historiani ensimmäisen maatalouden veroilmoituksen tekeminen alkaa olla ajankohtaista. Yhdet messutkin lähestyy ja pitäisi vähän suunnitella osastoa. Ja jos vielä keittiönkaapit kävisi läpi...

Kommentit

  1. Mukavia juttuja sinulla on meneillään. Kivalta tuntuu saada turhaa tavaraa pois laatikoista ja kaapeista. Toivottavasti onnistut veroilmoituksen tekemisessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, turhasta luopuminen on vapauttavaa. Mutta muuten mukavat jutut vaihtuivatkin sairastuvan pyörittämiseen. Oksupoksu iski parin vuoden tauon jälkeen jälkikasvuun, joten hommat jatkuvat tuonnempana. :/

      Poista
  2. Kierrättäminen on tyydyttävää. Ite oon antanut paljon tavaraa kiekkäriin. Tietysti sitä joutuu just pohtimaan, että mitä kaikkea esim. lapsuudesta säilyttää tai niistä tavaroista joilla on tunnearvoa. Minusta oli vapauttavaa siivota valokuvat ja heittää pois sellaiset kuvat mitkä ei merkinneet mulle mitään. Lähetin myös aika paljon kuvia, joissa joku ihminen esiintyi niin sille ihmiselle itselleen :) Teen myös kierrätystaidetta, joten pyydän ihmisiä keräämään kaikkea rikkonaista roinaa mulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Tulee kevyt olo. Minäkään en oikein jaksa viritellä kirppispöytiä vaan heitän Uffin laatikkoon ja lahjoitan vaikkapa pieneksi jääneitä lastenvaatteita kavereille. Valokuvat onkin mulle se vaikein kohta. Vanhat paperikuvat olen säästänyt (tosin harkitsen nuoruuden noloimpien kuvien ja päiväkirjojen polttamista :D). Digiaika on siitä kätevä, ettei kuvia tule tilattua turhaan. Koitan saada aikaiseksi tehdä aina joka vuodesta oman kotikuva-albumin niillä kuvakirjaohjelmilla. Pysyy kuvat järjestyksessä eikä vie paljon tilaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit