Tukka putkella (ja juhlanutturalla)


Huh hah hei, täällä on vauhtia piisannut. Glögikausi kuumenee ja olen ollut melko tiiviisti tien päällä pitämässä tuote-esittelyjä. Viime viikonloppu vierähti pääkaupunkiseudulla ihmettelemässä ihmisvilinää. Päivät olivat pitkiä ja raskaita, mutta vierähtivät nopeasti, kun porukkaa oli niin paljon.

En ole juuri aikaani viettänyt kehä kolmosen tuolla puolen muuten kuin turistina, joten työkeikka oli jopa hieman jännittävä. Glögiämme on siellä toki ollut jo aiemmin myynnissä, mutta tämä oli minulle ensimmäinen markkinointitempaus siellä päin. Kotimaisuus ja lähiruoka-ajattelu tuntuvat vetävän aina vain enemmän. Mieleeni jäi erityisesti eräs kohtaaminen, jossa nuorehko mies kysyi glögiä maistellessaan, että onko tämä suomalaista tuotantoa. Hänellä aivan leuka loksahti auki kun kerroin, että olen ihan itse viljellyt glögin valmistukseen käytetyt mustaherukat. Vautsi, mahtavaa! Lisää tämmöistä, että tullaan tänne kaupunkiin myymään omia tuotteita. Ostan näitä nyt kaikille sukulaisille joululahjaksi. (Tämä siis sillei stadin slangilla äännettynä.)
Kyllä minä niin mieleni ilahdutin. <3

 
Helsingistä ajeltiin lumikaaoksessa takaisin kotiin ja siitä matka jatkuikin lumitöiden, ruuanlaiton ja pyykinpesun jälkeen Tampereelle kaamosmarjapäiville tapaamaan marjanviljelijäkollegoita ja kuulemaan alan uusimmat opit ja knopit. Mielenkiintoinen tilaisuus ja pitkästä aikaa sai laittaa korkkarit jalkaan ja mekon päälle iltatilaisuuteen. Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton järjestämä koulutus pidettiin Sokos Hotel Ilvekessä Tampereella ja siellä oli hienosti huomioitu marjateema mm. kahvitauoilla. Kahvin kanssa nautittiin todella raikasta Yrjölän marjatilan valmistamaa marjagelatoa (kuvassa alhaalla mansikka- ja mustaherukkagelatoa). Ja taisipa illallisella olla karpalodrinksut alkumaljoina (ylimmässä kuvassa).
 
 
Äidin sydäntä (ylimmässä kuvassa vasemmalla;)) hieman särkee kun kotona pikkuväki joutuu välillä ikävöimään, kun äiti vaan viipottaa maailmalla. Tätä kiireistä sesonkia kestää kuitenkin vain tietyn hetken. Nyt mennään tukka putkella reissusta toiseen(seuraavana vuorossa Jyväskylän joulumarkkinat tulevana viikonloppuna) ja sydäntalvella otetaan taas rauhallisemmin. Ja joulun viettoon rauhoitutaan oman perheen ja läheisten kesken, tosin jouluvalmistelujen laita taitaa tällä tahdilla olla vähän niin ja näin. No, kynttilät palamaan ja glögiä kattilaan tuoksumaan. Sitä meillä ainakin riittää.

Kommentit

  1. Mekin bongaillaan aina messuilta uusia kotimaisia tuotteita. Kantamuksia tuppaa kerääntymään niin paljon, että kädet venyvät muutaman sentin. Mietin tuossa justiin, että onkohan missään messuilla ostoskärryjä :D Täällä onkin nyt viikonloppuna Pohjanmaan Joulumarkkinat. Saas nähdä mitä herkkuja nyt löytyy. Hyviä messuiluja sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostoskärryt olis kyllä kätevät! :D Messuilu käy urheilusta, kun halleissa kertyy askeleita ja kantamusten paino lisääntyy aikamoiseen tahtiin. No, on se ständillä seisominenkin, tuotteiden esittely ja myyminen oma lajinsa. Suuta kuivaa ja jalkoja pakottaa ;) Mutta mukavaa hommaa. Eiköhän se kunnon joulumieli tartu huomenna markkinoilta! Toivottavasti ehtisin vähän pyörähtää myös muiden osastoilla. Herkullisia messuja sinullekin!

      Poista
  2. Musta on oikein ja tilannetajuista, että meidän alan tapahtumissa on tarjolla suomalaisesta sadosta tehtyjä tuotteita. Olin kerran tapahtumassa missä oli skumpan rinnalla alkotonta herukka-kuohuvaa, mikä aivan loistavaa!

    Mäkin pääsen joulumarkkinoille sunnuntaina. Ehkä ihan hyvä, että siellä ei ole ostoskärryjä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelisilmää pitää aina sen verran olla, että tarjoilut käy tyyliin. ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit