Äiti yrittää

Silloin kun marjatilan sukupolvenvaihdosta vasta suunniteltiin, suurin huolenaiheeni oli, miten työn ja perheen yhdistäminen sujuu. Asuuko kotona vast'edes kireä ja poissaoleva, iäisesti väsynyt äiti, joka ajattelee vain työjuttuja eikä osaa päästää niistä hetkeksikään irti?

Sukupolvenvaihdoksesta on kulunut kohta vuosi ja ainakin tässä vaiheessa voin todeta, etteivät kauhukuvat ole käyneet toteen. Asiat ovat lutviutuneet ihan hyvin. Omalla painollaan niin kuin niillä tuppaa tapana olemaan. Toki pinnani kiristyy siinä missä ennenkin, mutta lapset ovat pääsääntöisesti saaneet ruuan ajallaan, suurinpiirtein siistit vaatteet yllensä ja olen minä joskus siivonnutkin - tilan pyörittämisen ohella. Ehdimme jopa harrastuksiin satokauden ulkopuolella. Mieliala on pysnyt positiivisena ja olen edelleen niin innoissani kaikesta. Iso kuva on siis kunnossa.


Mutta aina tulee mutta. Silti sama asia stressaa edelleen. Kai se on sitä ikuista äitiyteen kuuluvaa syyllisyyttä ja riittämättömyyttä. Teet niin tai näin, aina löytyy sanomista. En taas yhtääm kuunnellut, mitä se lapsi yritti sanoa kun uppouduin koneelle. Taasko me syötiin jotain einesmoskaa, kun en muka ehtinyt laittaa ruokaa. Nyt me ei taaskaan ehditty ulkoilemaan aamupäivällä, kun tein meille ruokaa. Miksi täällä on aina näin sotkuista ja pyykkikori vyöryy yli? Voi ei, käytänkö liikaa aikaa kotitöihin, olis varmaan parempi keskittyä töihin? Äh, taas mä vaan pyöritän näitä työjuttuja mielessä, pitäisi rentoutua. Tämmöistä näin, tiedättehän. Sisäistä kamppailua pääkopassa, pallottelua arjen realiteeteilla.


Päivässä on tunteja vain tietty määrä, olen harmikseni huomannut. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä lyhyemmiksi tunnit muuttuvat. Täytyy vain päättää, mihin asiaan tänään keskityn. Ja kun perheessä on pieniä lapsia ja monta muuttuvaa tekijää, päivän plääni ei aina toteudu tai se toteutuu tuskastuttavan hitaasti ja tuhansin keskeytyksin (Äiti, pyyhkimään! Äiti, toi kiusaa! Äiti, mitä sä teet? Äiti, voisitko antaa jotain ruokaa? Äiti, mulla on tylsää. Äiti? Äiti? äitiäitiäitiäitiäitiäiti. ÄITIIIIIIII!!!)  Silloin se pinna kiristyy, joskus jopa katkeaa, mutta onneksi tulee uusia päiviä, parempiakin.

Kärsivällisyys ei ole koskaan ollut vahvuuksiani, mutta olen opetellut. Silloin kun räjähdyspiste on näköpiirissä, alan miettiä. Rauhoitu, nainen. Tää helpottaa jo parin vuoden päästä, kun noi vähän vielä kasvaa (voi  apua, eihän ne koskaan kasva isommiksi, minun ihanat pikku kultapallerot?) Tämä arki on noiden lapsuus, muista se. Tämä sotku ahdistaa tässä taloudessa vain ja ainoastaan minua. Onko se niin vakavaa? Talo elää tavallaan, meillä nyt on tämmöinen tapa. Kaikki ei voi olla täydellistä, jostain joutuu tinkimään. Mä sisustan ja matkustan ja juoksen maratoneja sitten viiskymppisenä ja uppoudun töihin aamusta iltaan.


Tällä hetkellä olemme järjestäneet hommat niin, että lapset ovat hoidossa muutaman päivän viikossa. Minulla on siis muutama noin 6-7 tunnin "työpäivä" viikossa ja noihin tehotunteihin yritän sitten survoa kaiken, mitä viikon aikana pitäisi tehdä. Joskus se riittää, joskus ei. Ihan jos rehellisiä ollaan, minulla on usein tunne, että maanantai on viikon paras päivä. Saan sen oman työrauhan. Ehdin laittaa viikon työt hyvälle alulle. Kun muu porukka tulee kotiin, laitan ruokaa ja jutellaan. Kun tekemättömät työt eivät paina mieltä, olen paremmalla tuulella ja rakastan silloin mussukoitani yli kaiken. Mieskin lienee huomannut, että sanonta Happy wife, happy life pitää paikkansa. Ja illalla pääsen vielä salille, mistä saan hyvät energiat koko alkuviikkoon.


Joo, kyllä se näin on. Maanantai on viikon paras päivä.

Ihan mahtavaa maanantaita sullekin! :)

PS. Älkää järkyttykö kuvista. Kuvat ovat niiltä päiviltä, kun olemme keskittyneet elämään. Vai onko teillä muka aina siistiä? Kerro, jos on ja miten se temppu tehdään! Minusta olisi ihanaa, jos olisi nättiä, puhdasta ja tavarat paikoillaan, mutta siivouspäivän lumo säilyy vain hetken, koska elämä.

Kommentit

  1. Hei Katri-Maija ! Löysin jokin aika sitten kivan blogisi. Pidän itsekin puutarhablogia. Blogissani on sinulle Liebster award-tunnustus, käypä lukaisemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eija. En ole kovin kummoinen kotipuutarhuri, kun nuo isommat viljelykset vievät kaiken ajan ja huomion kesäisin. Mutta kaikenlainen kukkapenkissä möyriminen on ihanan terapeuttista. :) Koitan vastata.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit