Miten meni noin niinku omasta mielestä?


Nyt on puitu vihoviimeiset herukat puskista, joten syys saa saapua. Täytyy tunnustaa, että rupesin jo jossain kohtaa elokuuta ajattelemaan syksyä odottavaisin ja helpottunein mielin. Ihan kiva vaihteeksi kun talvella mikään ei viherrä. ;)

Takana on pitkä, joskaan ei kovin kuuma, urani ensimmäinen marjakesä. Jonkinlaista henkistä lamaa ja fyysistä palautumista olen potenut viime päivät. Hetki menee sulatellessa ja toipuessa puristuksesta. Toimistotyöt maistuvat tervalle ja halli odottaa siivoajaansa. Eipä ne työt sieltä mihinkään karkaa. Jaksavat varmaan odottaa pari päivää, että emäntä voimaantuu.

Mitä jäi päälimmäisenä mieleen marjakaudesta? Ehkä sellainen iloinen tekemisen meininki. Hieno työporukka, johon lukeutuivat niin palkkapoimijat kuin oman talon väki ja ihkut osuuskunnan talkoomiehet ja -naiset. Rekrytointi onnistui yli odotusten ja meillä oli todellinen Dream Team 2015. Ahkeraa, tunnollista, hyväntuulista ja kuuliaista työvoimaa. <3 Ainoa asia, mistä piti välillä vääntää, oli se, että eivät olisi malttaneet pitää lakisääteisiä taukoja, heh.

Myös perhesuhteet säilyivät ehjinä samalla työmaalla. Siinä kiireessä keskityttiin vain päivän töihin ja selkeä työnjako piti pyörät pyörimässä ilman kitinöitä. Hyvä me! (Jätettäköön mainitsematta paria sanaharkkaa koskien poimintavakkojen tiskausvuoroa.)


Mansikoiden kypsymistä odotettiin ja odotettiin. Voi että ne kypsyivätkin hitaasti. Hermostutti, kun tuntui, että työtä on liian vähän porukoille eikä mansikoiden varauslista lyhene päivässä juuri lainkaan. No, vaikka kausi käynnistyi kankeasti, kyllä se pääsato sieltä kypsyi, vaikka sää oli oikukas (joka päivä satoi vähän ja tuntui että aina paleli) ja siitä ne todelliset kiireet alkoivat. Kello soi 5.30 ja siitä seuraavat 12-14 tuntia mentiin juoksujalkaa. Illalla rojahdin sänkyyn ja simahdin samantien. Pariin kuukauteen ei mahtunut yhtäkään ns. vapaapäivää. Kyllä se alkoi jo tuntua ja välillä iski epätoivoinen olo: onks pakko jos ei jaksa. Vaan jostain sitä voimaa ja energiaa (ehkä suklaasta?) aina löytyi ja pääsin kuopasta ylös.

Onneksi meidän mamma laittoi ruokaa koko porukalle. Kun syö hyvin, sitä jaksaa paremmin. On aina yhtä mukavaa päästä valmiiseen pöytään ja puhtaita pyykkipinojakin ilmestyi kuin taikaiskusta kodarin pöydälle. Kiitos, kiitos, kiitos! Kiitos ja ylistys soikoon myös isäukolle, joka kärsivällisesti opasti ja auttoi kaikissa käänteissä ja teki muutenkin ihan uskomattoman määrän töitä. Emme olisi pärjänneet ilman!

Laps'raukat olivat koko marjakesän päiväkodissa, mutta miten minusta tuntuu, ettei siitä mitään traumoja jäänyt. Pidämme kesälomaa syksyllä. So what. Muutama viikko meni tosin niin, etten juuri ehtinyt pikkuisäntiä paijaamaan. Jostain kai kertoo se, että kuopus alkoi huudella öisin pinnasängystään isän perään, jos heräsi kesken unien, kun aiemmin kaipasi aina äitiä. Auts! Viikonloput olivat kieltämättä toisinaan kaoottisia, kun lapsoset olivat kotona, mutta niistäkin selvittiin, vaikka välillä tuntui, että jotain on pikkuisen liikaa tässä kuviossa eikä kaikkea pysty hallitsemaan ainakaan yksin. Tsemppasin sillä, että elämä helpottuu kesä kesältä kun lapset kasvavat ja työhön tulee rutiinia. Näitä aikoja kuitenkin kaiholla muistellaan vielä pitkään. Onhan nuo niin ihania lutusia just nyt.

Yksi asia, mikä pääsi yllättämään, oli puhelinruuhka. Se soi ja se soi. Aamusta iltaan. En uskaltanut mennä mihinkään ilman vihkoa, kynää ja puhelinta. Se oli tietysti vain ja ainoastaan positiivinen asia. Muutenkin, vaikka päivät olivat pitkiä ja viikot vielä pisempiä, työnilo oli joka hetkessä läsnä. Nautin yrittämisen vapaudesta, maalaiselämästä, Suomen kesästä ja makoisista marjoista. Edes niinä väsyneinä epätoivon hetkinä en katunut kertaakaan, että tähän kelkaan päätimme hypätä.


Vaikka sää oli oikukas, viileä, tuulinen sateinen ja sitten taas kuuma ja kuiva, varsinkin mansikkasato oli yllättävän hyvä. Mustaherukoissa jäätiin ehkä hieman alakanttiin, mutta makea Ben Tron -lajike yllätti satoisuudellaan. Pakastimeenkin jäi vielä yllin kyllin marjoja. Hyvä homma.

Ja asiakkaat! Vähänkö oli mukavaa porukkaa. Tutustuin lukemattomiin uusiin ihmisiin, ihan tästä omaltakin kylältä. Huippua! Mieltä lämmittivät monet kannustavat kommentit ja onnentoivotukset uuden uran edessä sekä tyytyväisten asiakkaiden palaute niin kasvotusten, tekstareilla kuin somessa. Olin välillä ihan liikuttunut kaikista toivotuksista ja kiitoksista. Kiitos, teitte tästä ensimmäisestä kesästä ikimuistoisen!

Tästä kirjoituksesta jäi monta kohtaa mainitsematta, mutta nämä olivatkin ne päälimmäiset tuntemukset. Kesästä jäi siis mieleen pitkät päivät hymy huulilla, joskin välillä väsytti, ihanat ihmiset, niin asiakkaat kuin työntekijät, kummallinen sää, ihan ookoo sato, pienet omantunnon tuskat siitä, että ihanat lapsuuden kesät kuluvat päivähoidossa ja montakohan kiloa tuli säilöttyä marjoja suoraan suuhuun. Hyvin meni ja kunnialla selvittiin, vaikkakin vanhempien apu ja työpanos oli vielä korvaamaton juttu. Ihan kaikkea ei yhdessä kesässä pystynyt omaksumaan, mutta vielä on kesiä jäljellä.

Ps. Yksi juttu vielä. Ette usko millaisen kaaoksen valtaan joutuu lapsiperheen koti, kun kukaan ei ehdi siivoamaan moneen viikkoon. Onnea oli teini-ikäinen kesärenki naapurista, joka kävi välillä imuroimassa ja moppaamassa.

Kommentit

  1. Voi että, miten olikin mukava lukea kuulumisia pitkästä aikaa! Sinulla on ollut melkoinen kesä! Mukavaa lomaa koko perheelle, kunhan pääsette sitä viettämään. <3 t: Marjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tulee tarpeeseen. :) Olihan se aikamoinen rypistys.

      Poista
  2. Hyvin meni kesä. Jatkoon! t. mamma

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit