Emäntä otsikoissa

Kun on työskennellyt pitkään toimittajana, tuntuu omituiselta joutua itse haastateltavaksi ja kuvattavaksi. Vähänkö sitä jäätyy kameran edessä eikä keksi mielestään mitään järkevää sanottavaa. Paljon luontevampi paikka on olla siellä linssin ja lehtiön toisella puolen. Mukavuusalue on aina mukavuusalue.

Meiltä on jo parit spv-aiheiset jututukset pyydetty ja olen niihin kuitenkin ilomielin suostunut. Tuon mielelläni näitä spv-juttuja esille, josko se vaikka inspiroisi jotakuta siellä jossain toteuttamaan omia unelmiaan. Ja kotimaisten marjojen parhautta ei voi koskaan kuuluttaa liikaa

Suomalainen Maaseutu kävi huhtikuun lopulla tekemässä spv-juttua marjatilalta Uskoa omaan tekemiseen -juttusarjaan ja sitä on versioitu myös Maaseudun Tulevaisuuden verkkoon. Mikäpä se siinä. Käyhän lukemassa. Lehti ilmestyi 13.5.2015.


Kommentit

Suositut tekstit